Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet
Opiskelijan oikeuksilla tarkoitetaan muun muassa opiskelijan vapautta ja oikeutta oppia, tehdä opiskeluunsa liittyviä valintoja, suunnitella opintojaan sekä vapautta osallistua opetukseen. Opettajien opetustyön arvostusta voi osoittaa osallistumalla aktiivisesti opetukseen ja antamalla asiallista palautetta opetuksesta. Jokaisella on mahdollisuus antaa palautetta opetuksesta ja muusta oppilaitoksen toiminnasta.
Opiskelijat voivat myös esittää kehittämisajatuksia yhteisen opiskeluympäristön parantamiseksi. Palautteen antaminen ja vaikuttaminen oppilaitoksessa ovat paitsi oikeuksia myös osa opiskelijan vastuuta. Opiskelijalla on oikeus edellyttää opettajilta laadukasta koulutusta, tasapuolista kohtelua sekä toimivia opiskelun tukipalveluita.
Opiskelijan vastuut tarkoittavat muun muassa velvollisuutta opiskella aktiivisesti sekä vastuuta omasta oppimisesta ja opintojen etenemisestä. Opiskelija päättää itse, miten toimimalla ja mihin osallistumalla hän oppii asettamiensa tavoitteiden mukaisesti.
Vastuullinen opiskelija toimii rehellisesti ja antaa itselleen ja opiskelukavereille mahdollisuuden hyvään oppimiseen. Esimerkiksi työrauha opetus- ja testitilanteissa takaa kaikille hyvän opiskeluympäristön, oppitunneilla pidetään muun muassa puhelimet suljettuina.
Opiskelijan vastuisiin kuuluu asiallinen käyttäytyminen kaikkia oppilaitoksessa toimivia kohtaan. Esimerkiksi opetus- ja ohjaushenkilöstöä lähestyttäessä on hyvä ottaa huomioon henkilöstön vastaanottoajat sekä muistaa asiallinen kielenkäyttö. Opiskelijan on syytä tuntea myös tietoturvan ja -suojan normeja.
Säännöillä ja ohjeilla pyritään luomaan yhtenäiset ja hyväksyttävät käytännön pelisäännöt jokapäiväiseen toimintaan.
